Se tärkein johtamistaito – 3 tapaa kohdata ihminen etänä
4.2.2022 | Ura

Muistan varmasti ikuisesti erään esihenkilöni asenteen minua kohtaan. Hän kysyi viikottain, miltä työ tuntuu, mitä kaipaisin lisää, mitä vähemmän, miten haluaisin kehittyä ja miten hän voi tukea minun kasvuani alan ammattilaisena sekä hyvinvointiani ihmisenä.
Hän teki sen aidosti ja siten, että sitouduin lujasti kyseiseen organisaatioon tehden parastani. Hän oli hyvä johtaja, joka sai meidät tekemään tehokkaasti töitä juuri tuon aidon välittämisen avulla. Ei maksanut mitään, mutta antoi niin paljon.
Jokaisen ihmisen yksi syvimmistä perustarpeista on tulla nähdyksi ja kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Valtaosa ihmisistä luulee, että heissä on jotain perustavanlaatuista vikaa ihmisinä. Mistä moinen uskomus on meille syntynyt, olisi eri blogin aihe. Meidän kaikkien tulee kumota tuo uskomus omilla kohtaamistaidoillamme niin työssä kun muussakin elämässä.
Miten sinä etäjohtajana mahdollistat tiimin aidon kuulluksi tulon omassa tiimissäsi?
1. Pidä yhteyttä henkilökohtaisesti jokaiseen
Soita jokaiselle mahdollisuuksiesi mukaan. Laita nimilista tiimisi jäsenistä esille, ja rasti nimen perään, kun olet soittanut. Kun tulee aikaa, soita seuraavalle. Näin kukaan ei jää vahingossa tilanteeseen, jossa ei ole kuullut sinusta liian pitkään aikaan mitään. Viikottainen puhelu olisi tosi hyvä, mutta monille mahdoton, jos tiimi on iso. Lista helpottaa kuitenkin muistamaan ne hiljaisimmatkin puurtajat.
2. Kysy vaikka nämä neljä kysymystä, kun otat yhteyttä
- Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? / Mikä fiilis? (voit käyttää myös asteikkoa 1-10 kuvaamaan fiilistä)
- Mitä kysymyksiä sinulla on mielessä?
- Miten voisin auttaa sinua?
- Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Kuulostele kunkin kohdalla, mitä rivien välistä voi lukea. Kysy suoraan lisää, jos epäilet liiallista stressikuormaa tai muita haasteita työssä. Pyri antamaan helpotuksen tunnetta tavalla tai toisella, jos ei muuten niin kuulemalla häntä aidosti. Miettikää yhdessä, mitä me voisimme asialle tehdä?
3. Luo yhteenkuuluvuutta etäpalavereissa näin
Yhteenkuuluvuus on tärkeää varsinkin näinä aikoina, jolloin moni on normaalia enemmän poissa sosiaalisista kokoontumisista – onneksi sitä voi luoda myös etänä. Pidä normaalia enemmän tiimipalavereita ja kysy tiimiltä toiveita niiden sisältöön. Luokaa yhdessä teille parhaat ja innostavimmat palaverit. Sinun ei tarvitse keksiä ja luoda kaikkea itse. Valmentava johtaja osallistaa ja aktivoi tiiminsä monin tavoin.

Maanantaisin voisi olla innostavaa tehdä joku viikon hengenkohotus ja katsaus tulevan viikon töihin ja tavoitteisiin. Perjantaisin suomalaiselle suorittajalle tekisi hyvää kuulla palautetta ja saada onnistumisen tunne – mitä kaikkea tuli tehtyä ja mitä ensi viikolla tapahtuu. Perjantaipalaverissa voidaan tehdä lyhyt kierros viikon kohokohdista, hyvistä hetkistä ja kehua kollegoita. Siitä hyvillä mielin viikonlopun viettoon!
Voit myös pyytää jokaista valmistautumaan tiimipalaveriin, esim. miettimällä
A) Asia, mistä olen iloinen/kiitollinen/innoissani juuri nyt
B) Asia, joka mietityttää/kaipaan vastauksia/tukea
Voimia tärkeään työhösi ihmisten johtajana. Pidäthän itsestäsikin huolta.
Onnellisen työelämän rakentaja
Riikka Pajunen / Montevista Oy
Kaipaatko tukea esihenkilötyöhön? Varaa aika maksuttomaan ja henkilökohtaiseen esimiesvalmennukseen, josta saat tukea esimerkiksi haastaviin johtamistilanteisiin, työyhteisön ristiriitojen ratkomiseen tai parempaan jaksamiseen esihenkilötyössä. Järjestämme myös Riikan vetämiä ryhmämuotoisia esimiesvalmennuksia keväällä ja syksyllä 2022. Kevään valmennus on täynnä, ilmoittautuminen syksyn valmennukseen aukeaa myöhemmin. Tarkkailethan viestintäämme!
Lisää aiheesta: Ura

Riko kaava - rakenna rohkeasti omannäköinen urapolkusi
Uskallatko rakentaa omannäköistä uraa? Poimi ammattimentorin vinkit!

Laskuta kevytyrittäjänä keikkatyöstä vaivattomasti
Kevytyrittäjyys on monelle tradenomille keino harjoittaa yrittäjyyttä joustavasti työn tai opintojen ohella. Tradenomit tarjoaa jäsenilleen monia etuja kevytyrittäjyyteen. Esimerkiksi Palkkio+ -laskutuspalvelu antaa mahdollisuuden keskittyä itse työhön ja toimeksiantojen hankkimiseen, laskutus ja viranomaisvelvoitteet hoituvat palvelun kautta

Anna kipinäsi näyttää suuntaa - vahvuuksia hyödyntämällä kohti onnellista uraa
Kun ihminen saa työskennellä vahvuuksiensa mukaisesti ja kurotella yhä uusien onnistumisten saavuttamiseksi kannustavassa ilmapiirissä, ovat onnellisen työelämän peruselementit kohdillaan. Miten oman työelämän kipinän voi tunnistaa, löytää ja seurata? Miten voi taata, etteivät omat vahvuudet ja innostus pääse hiipumaan tai jää piiloon?

Miten valmistautua kehityskeskusteluun? Lue asiantuntijan vinkit!
Kehityskeskustelu on tuttu konsepti monelle työntekijälle ja työantajalle. Kuinka kehityskeskusteluun voi omalta osaltaan valmistautua, jotta keskustelu tuottaa aidon hyödyn molemmin puolin?

Unelma omannäköisestä urasta? Älä anna epävarmuuden estää työelämämuutostasi!
Syksy on monelle työelämämuutosten pohtimisen aikaa. Ehkä takana on jo pidempi jakso, jolloin sinä olet miettinyt muutosta, mutta epävarmuutesi estää tarttumasta toimeen? Et ole yksin! Nappaa ammattimentorin vinkit uramuutokseen.