Taloushallintoala tarjoaa monipuolisia työtehtäviä muuttuvassa maailmassa

13.10.2022 | Työelämä

Toteutimme huhti-toukokuussa 2022 taloushallintoalalla työskenteleville tradenomikoulutuksen suorittaneille kyselyn, jonka tarkoituksena oli kartoittaa tradenomiopintojen ja alan työelämän kohtaamista. Yleisesti ottaen taloushallintoalan tehtävät ovat monipuolistuneet huomattavasti vuosien varrella ja sähköisiin järjestelmiin siirtyminen tarjoaa haasteita tulevinakin vuosina. Alalla työskenteleekin ammattilaisia, joilla on monipuolinen osaaminen ja jotka pitävät huolta osaamisestaan.

Tradenomiopinnoista hyvä pohja taloushallintoalalle

Tradenomiopintojen antama pohja koettiin pääsääntöisesti riittäväksi lähtökohdaksi työelämään. Vastauksissa oli huomattavissa eroja taloushallintoalan suuntautumisen suorittaneiden tradenomien ja jonkin toisen suuntautumisen suorittaneiden tradenomien välillä.

Digitalisaation myötä ohjelmistohallinnan tärkeys korostuu myös taloushallinnon tehtävissä. Opinnoissa niiden määrä oli kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Tämä johtuu osaltaan siitä, että ohjelmistojen hankinta on kouluille iso kuluerä. Tässä olisikin ohjelmistotaloille petraamisen paikka, jolla voitaisiin tukea opintojen ja työelämän kohtaamista alalla.

Taloushallintoalan tradenomit pitävät osaamisen kehittämistä tärkeänä

Pohdittaessa oman uran kannalta tärkeimpiä seikkoja, nousi esille erityisesti osaaminen. Vastaajat kokivat, että osaamista kehittämällä työnteko oli luonnollisesti helpompaa, mutta myös uralla eteneminen ja joukosta erottuminen onnistuivat paremmin. Osaamisen kehittämisessä oli kuitenkin selkeästi havaittavissa toive, että siihen voisi käyttää työaikaa selkeästi nykyistä enemmän. Tämän toiveen huomioiminen palvelisi tuottavuuden ja osaamisen lisääntymisenä myös työnantajia.

Parempi palkkaus ja jaksamisesta huolehtiminen lisäisivät taloushallintoalan vetovoimaa

Taloushallintoalalla kärsitään työntekijäpulasta ja ala onkin varsin usein koettu ns. läpikulkualana, jolta hakeudutaan töihin muille aloille – tämä kierre on saatava katkaistua. Kysyttäessä tarpeellisia vetovoimatekijöitä alalle, nousivat esiin seuraavat huomiot: alalla tulisi olla asiantuntijatyötä vastaava, nykyistä selkeästi parempi palkka ja tietoisuutta alan monipuolisista työtehtävistä tulisi lisätä. Lisäksi työhön ja työpaikkoihin liittyviä yleisiä seikkoja tulisi pyrkiä korjaamaan. Tärkeimpänä huomiota kiinnitettiin alan voimakkaaseen syklitykseen, joka johtuu mm. tilinpäätöksien aikatauluista. Suuri ylitöiden määrä näiden aikataulujen johdosta koettiin varsin kuormittavana. Tässä olisikin työantajilla vaikuttamisen paikka, jotta henkilökuntaa on vuoden ruuhkahuippuina riittävästi ja suurelta ylityökuormalta sekä väsymiseltä vältytään. Kuitenkin melkein 70 % kyselyyn vastanneista totesi erittäin todennäköisesti tulevaisuudessakin työskentelevänsä taloushallintoalalla.

Mielikuva taloushallintoalasta kaipaa muutosta

Tarvetta on myös korjata ummehtunut mielikuva alasta. Useimmiten yhä edelleen päällimmäisenä alasta tuleva mielikuva liittyy vanhoihin aikoihin ja erilaisten paperisten dokumenttien pyörittelyyn. Näin ei todellakaan enää ole, vaan taloushallinnon tehtäviä ja toimenkuvia on nykypäivänä todella laajasti. Aina assistentista, kirjanpitäjästä, sisäisen laskennan ja liiketoimintatiedon asiantuntijan kautta yritysneuvojaan ja talousjohtajaan asti. Lisäksi julkisella puolella on olemassa omat erityispiirteensä mm. kilpailutuksiin ja tilinpäätöksiin liittyen. ​​Taloushallintoala tarjoaakin monipuolisia työmahdollisuuksia mm. kirjanpito- ja tilitoimistoissa, alan konsulttiyrityksissä sekä yritysten talousosastoilla. Työpaikan koko voi vaihdella yhdestä henkilöstä aina kansainvälisiin konserneihin asti, joten myös työympäristöissä on runsaasti vaihtoehtoja. Alalla kohisten etenevä digitalisaatio ja automaatio mahdollistaa rutiinitöiden lisäksi toimimisen talouden asiantuntijana. Taloushallintoalalla toimiminen voi myös olla sysäys tai etappi yrittäjyyteen ja yritysten johtotehtäviin, sillä johtajalta odotetaan liiketoiminnan ja yrityksen talouden analysoimisen hallintaa.

Blogiteksti: Jenni Lakso


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Tradenomi Sari de Nier päätyi kansainvälisen uran kautta tilintarkastajaksi Turkuun. Lue Sarin uratarina.

Taloushallintoalan tradenomeissa verkostoidut muiden taloushallinnon tehtävissä työskentelevien kanssa, vaikutat alan työoloihin ja kehität osaamistasi. Lähde mukaan Taloushallintoalan tradenomeihin!

Jenni Lakso

Erityisasiantuntija, teknologiateollisuus, kaupan ala ja taloushallintoala, luottamusmiestoiminta

050 321 8982

jenni.lakso@tradenomi.fi

Lisää aiheesta: Työelämä

Osa-aikainen opintovapaa osaamisen kehittämisen mahdollistajaksi

Opintovapaata on mahdollista saada kokoaikaisena, mutta voinko hakea osa-aikaista opintovapaata? Haluamme helpottaa osaamisen kehittämistä työn ohessa. Lue ehdotuksemme!

Lue lisää

Osaaminen nousuun tutkinnon arvon verovähennysoikeuden avulla

Haluamme turvata koulutustason nousun ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamista työn ohessa. Yksi tapa olisi verovähennysporkkana korkeakoulututkinnon suorittajille.

Lue lisää

Arvot: johtamisen perustavanlaatuinen työkalu

Arvot ovat johtamisen ja työyhteisön kehittämisen kova ydin. Opi, kuinka teet organisaatiosi arvot todellisiksi työkaluiksi, etkä vain tyhjiksi sanoiksi – ne ohjaavat päätöksentekoa ja sitouttavat ihmiset arjessa. Saat konkreettiset vinkit arvojen sanallistamiseen, todeksi elämiseen ja hyödyntämiseen rekrytoinnissa asti.

Lue lisää

Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulujen asemaa pitää vahvistaa osana korkeakoulujärjestelmää

Suomessa valmistellaan uutta visiota korkeakoulutukselle ja tutkimukselle. Akava ja Arene muistuttavat ammattikorkeakoulujen tärkeydestä yhteiskunnalle, korkeakoulutuksen kehittämiselle, maan elinvoimaisuudelle, talous- ja tuottavuuskasvulle sekä koulutuksen tasa-arvolle.

Lue lisää

Määräaikaisten työsopimusten helpottaminen osuu pahimpaan mahdolliseen aikaan

Vuoden 2026 alusta alkaen työnantajat voivat solmia perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, jos hallituksen suunnitelma toteutuu aikataulussa. Nykyisessä taloustilanteessa epävarmuuden lisääntyminen voi vähentää kulutusta ja heikentää kotitalouksien luottamusta tulevaisuuteen.

Lue lisää