Viimeaikaiset työelämän uudistukset ovat herättäneet paljon keskustelua ja onkin paikallaan pohtia, mihin suuntaan Suomen työmarkkinat ovat kehittymässä.
Alle 50 henkeä työllistävien yritysten osalta työmarkkinoista on muodostumassa pian melkoinen työelämän bingo. Irtisanominen onnistuu ilman muutosneuvotteluita, henkilöperusteinen irtisanominen helpottuu ja takaisinottovelvollisuus jää historiaan. Lisäksi uuden työntekijän voi palkata ilman perusteita määräaikaisena, ja tätä kuviota voi toistaa loopilla.
Työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa, että aamulla töihin tullessa voi odottaa irtisanomisilmoitus ilman pienintäkään ennakkovaroitusta. Ja jos ei satu kuulumaan liittoon, iltapäivä kuluu laskiessa, riittävätkö säästöt edes juristin konsultoimiseen, oikeusprosessista puhumattakaan.
Työntekijä on aina heikompi osapuoli
Lakimuutosten myötä työnantajan tulkintaetuoikeus vahvistuu entisestään. Työnantajan tulkintoja ja päätöksiä tulee noudattaa, kunnes oikeus mahdollisesti toisin määrää. Ja kuka toimii maksajana? Työntekijä, joka joutuu taistelemaan oikeuksistaan vuosia kestävässä ja kymmeniä tuhansia euroja maksavassa oikeusprosessissa.
Tämä asettaa työntekijän haastavaan asemaan, sillä vääryyttä kokiessaan hänen on itse ryhdyttävä kalliiseen ja pitkään oikeusprosessiin todistaakseen lakien rikkomisen. Tilannetta pahentaa entisestään se, että jatkossa työntekijän heikennetty työsuhdeturva tekee oikeuksiensa puolustamisesta entistä riskialttiimpaa. Harva uskaltaa haastaa työnantajaa, kun oma työpaikka on enää karvan varassa. Ja jos taskusta ei löydy ammattiliiton jäsenyyttä, juristin palveluiden hyödyntäminen on harvalle mahdollista.
Tämä kehitys ei ainoastaan lisää epävarmuutta, vaan se saattaa vaikuttaa myös Suomen etuun laajemmin. Työelämän epävarmuus ja epäoikeudenmukaisuus johtavat helposti pahoinvointiin, mielenterveysongelmiin ja oikeusjuttuihin - ne eivät edistä pienten yritysten kasvua ja menestystä.
Pitäisikö ammattiliiton jäsenyyden olla pakollinen? - Ilman turvaa ei ole reilua työelämää
Hallituksen toimet herättävät kysymyksen, mihin suuntaan työelämää ja perinteistä kolmikantaa ollaan viemässä. Työntekijän aseman heikkeneminen pakottaa pohtimaan myös radikaaleja ratkaisuja oikeudenmukaisen työelämän turvaamiseksi. Olisikohan hallituksen seuraava askel vuorostaan säätää liiton jäsenyys pakolliseksi, valtion kustantamana. Tällöin työntekijällä olisi tosiasiallinen mahdollisuus puolustaa oikeuksiaan riippumatta omasta varallisuudesta tai sattumasta. Työmarkkinat eivät kestä jatkuvaa epävarmuutta ilman mekanismeja, jotka vakauttavat tilannetta työntekijän näkökulmasta.
Vai onko kenties muita vaihtoehtoja? Voiko työmarkkinoiden rakenteita kehittää niin, että ne turvaavat sekä työntekijän että työnantajan asemaa tasapainoisesti?