Voi paremmin yrittäjänä - 6 vinkkiä tasapainoiseen yrittäjyyteen
11.5.2022 | Ura
Väite: Yrittäjä painaa aina hommia vailla vapaata, omistaen työlle elämänsä. Yrittäjät ovat nääntyneitä, sillä työstä ei pääse irti edes sairaana.
Kuinka monta kertaa olet kuullut edelliset väitteet? Oletko antanut niiden määrittää omaa uraasi tai jopa estää sinua seuraamasta unelmiasi? Tällä kertaa käsittelen Työelämäkorjaamossa myyttiä, jonka mukaan yrittäjyys on lähinnä pelkkää raatamista. Suomalaisessa puhetavassa yrittäjyyteen liitetään kielteisiä mielikuvia, vaikka todellisuus voi olla jotain aivan muuta – tekijänsä näköinen. Tasapainoinen yrittäjyys syntyy perinpohjaisuuden, suunnitelmallisuuden, roisin rajaamisen, itsetuntemuksen ja toisten ihmisten tuen myötä.
Ammattimentorin vinkit tasapainoiseen yrittäjyyteen:
1. Rakenna perusta huolella!
Huomioi yrittäjyyden alkuvaiheessa tärkeät näkökulmat, joihin kuuluvat ainakin kannattavuuslaskelmat, liiketoimintasuunnitelmat ja järkevin yhtiömuoto. Kun käytät tähän vaiheeseen aikaa ja energiaa, se palkitaan myöhemmin – usko pois.
2. Yritys ilman strategiaa jää sananmukaisesti pelkäksi yritykseksi.
Strategian tehtävä on kiteyttää yrityksesi arvot, olemassaolon tarkoitus ja tulevaisuuden visio sekä konkreettiset teot tulevaisuuden näkymän saavuttamiseksi. Strategia kannattaa ottaa päivittäiseksi työkaluksi, jonka avulla teet pienetkin valintasi. Säästät aikaa ja hermoja, kun strategia on apunasi tunnistamassa yrityksesi kannalta oleellisimmat asiat ja toisaalta ne kivat, mutta yrityksen menestymisen kannalta turhat jutut, joihin ei kannata tuhlata kallista aikaasi.
3. Ajanhallinta auttaa säilyttämään tasapainon.
Yrittäjä saa määrittää työaikansa itse, mutta työaikojen määrittäminen todellakin kannattaa. Työn ja vapaan rajaaminen helpottuu, kun hankit erillisen työpuhelimen ja teet selväksi, milloin olet tavoitettavissa. On hyvä sanoa ääneen ja myös sisäistää, että kun olet vapaalla tai lomalla, olet ihan aidosti irti työasioista.
4. Raskaat työt vaativat kevyet huvit.
Vaativat työt edellyttävät kunnon palautumisen, ja siksi vapaa-ajan merkitystä ei kannata aliarvioida. Jos painat yrittäjänä hommia vailla palautumista, ei siitä hyödy kukaan – ja lopulta onnistumisesta tulee mahdotonta. Annan esimerkin: oma työni on tukea ja auttaa muita onnistumaan työssään paremmin. Jotta voisin auttaa muita, on minun ennen kaikkea pidettävä itsestäni huolta. Palautuminen ei näytä kaikilla samalta – sinun on itse keksittävä, millainen tekeminen (tai tekemättömyys) palauttaa sinua parhaiten.
5. Muista etsiä ja pyytää apua.
Apurit ja tasapainon mahdollistajat voivat olla yrittäjälle korvaamattomia. Vaikka yksinyrittäminen olisi sinun juttusi, ei sinun tarvitse jäädä tyystin yksin. Harva yrittäjä osaa ja jaksaa tehdä kaikkea yksin. Uskalla siis etsiä ja pyytää apua, ja ihmisiä ympärillesi tukemaan ja auttamaan yritystäsi eri tavoin. Vastavuoroisesti voit itsekin auttaa muita omalla osaamisellasi.
6. Luota prosessiin – katse taaksepäin on katse eteenpäin.
Yksi tärkeimmistä, eri alojen ammattilaisten mentoroinneissa toistuvista teemoista on prosessiin luottaminen. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että yrittäjä olisi kuin lastu laineilla, vaan sitä, että hän tekee strategisesti viisaita, arkisia valintoja, jotka vievät kohti oikeaa, tasapainoisen yrittäjyyden suuntaa. Olet taatusti kuullut: ”asioilla on taipumus järjestyä”-sanonnan. Sitä juuri tarkoittaa prosessiin luottaminen. On helppoa jälkikäteen havaita, kuinka lopulta asiat aina järjestyvät kohdilleen. Tasapainoisessa yrittäjyydessä auttaa sen muistaminen, että katse taaksepäin on katse eteenpäin: kaikki on aiemmin lopulta järjestynyt, kaikki tulee jatkossa lopulta järjestymään.
Tasapainoinen yrittäjyys on melkoinen palapeli, mutta sen kokoamisessa harjaantuu onneksi koko ajan. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä sujuvammin osaat koota ympärillesi juuri sellaisen yrityksen, jota on mielekästä pyörittää. Lisää ajatuksiani tasapainoiseen yrittäjyyteen ja muihin työelämän kysymyksiin löydät tietokirjastani Radikaali unelma – Näin johdat muutoksen (2020).
Tarvitsetko tukea yrittäjän arkeen tai mietitkö yrittäjyyttä seuraavana askeleena?
Jäsenenämme saat yrittäjyyssparrauksessa apua esimerkiksi yrityksen käynnistämiseen ja alkuvaiheen pohdintoihin, yrittäjän arkeen sekä työnantajana toimimiseen.
Työelämäkorjaamo-blogin kirjoittajana Kati Huovinmaa
Kati Huovinmaa on muutosjohtaja, ammattimentori ja tietokirjailija. Kati tarttuu Työelämäkorjaamo-blogisarjassaan työelämän aiheisiin, jotka vaativat korjaamista.

Tutustu Katin ajatuksiin valmentavasta johtamisesta
Valmentava johtaminen - yksinkertaisesti toimivaa. Lue Katin blogi valmentavasta johtamisesta.
Lisää aiheesta: Ura
Arvot ja uravalinnat: oman työn peili
Omien arvojen tunnistaminen ja ymmärtäminen auttavat tekemään tasapainoisia uravalintoja ja löytämään työn, jossa arjen päätökset ja työkulttuuri tukevat omaa hyvinvointia. Opi, miten vältät arvoristiriidat ja rakennat merkityksellisen, arvojesi mukaisen työelämän.
Uranäkymät ja palkkataso uudessa työssä
Muutosneuvotteluja käydään tällä hetkellä vilkkaasti. Kuinka yleistä on, etten löydä aiempaa vastaavaa työtä? Entä kuinka tavallista on, että uusi työnantaja ei tarjoa yhtä korkeaa palkkaa kuin edellinen, vaikka minulla on vahva kokemus? Juristimme vastaa.
Miten piilotyöpaikan voi löytää?
Mistä voi löytää piilotyöpaikan? Lue asiantuntijan vinkit piilotyöpaikkojen etsimiseen.
Kuinka suurta palkkaa voi pyytää? Autamme palkkapyynnön määrittämisessä ja perustelussa
Kun palkkapussin suuruus mietityttää, Tradenomien palkkaneuvonta auttaa muodostamaan realistisen palkankorotuspyynnön. Neuvonnasta on hyötyä myös silloin, kun haussa on uusi työpaikka – ja kenties entistä ehompi palkka.
Mistä hyvä työelämä rakentuu?
Mistä elementeistä rakentuu hyvä työ? Työterveyslaitoksen (TTL) johtava asiantuntija Sinimaaria Ranki ja kehittämispäällikkö Teppo Valtonen kertovat, mistä elementeistä koostuu mielekäs työelämä.