Työelämän ytimessä -kiertue herätti kiinnostusta jäsenistössämme ympäri Suomen

23.9.2023

Tradenomien vuosittainen Työelämän ytimessä -kiertue järjestettiin vuonna 2023 kahdessa osassa. Kevään ja syksyn aikana kierrettiin yhteensä kaksitoista paikkakuntaa. Kiertueen tämän vuoden teemana oli työssä jaksaminen ja työelämän joustavuus. Eri tapahtumissa keskustelu kuitenkin painottui eri aiheisiin osallistujien kysymysten ja ajatusten saattelemana. 

Mistä tilaisuuksissa puhuttiin?

Kollaasi eri kaupunkien Työelämän ytimessä -tapahtumista.

Kollaasi eri kaupunkien Työelämän ytimessä -tapahtumista.

Lahdessa vierailimme kiertueen merkeissä 19. syyskuuta. Tilaisuuden alussa jäsenet hakivat päivällistä ja istuvat itse valitsemalleen paikalle. Tunnelma oli odottava ja osallistujat keskustelivat keskenään. Ympärillä oli selkeästi sekä uusia että vanhoja tuttavuuksia. Asiantuntijamme Jenni aloitti tapahtuman kertomalla aluetoiminnastamme. Aiheesta siirrytiin sulavasti tapahtuman pääteemaan. Jäsenemme kuulivat konkreettisesti muun muassa työelämän tulevista muutoksista, mielenterveydestä ja poissaoloista, hyvinvoinnista sekä työn joustavuudesta.

Yleisö kuunteli tarkkaavaisesti ja osallistui keskusteluun. Ajatuksia herätti erityisesti varhaisen välittämisen malli, työn kuormittavuus, työturvallisuuslaki sekä subjektiivinen oikeus osa-aikatyöhön. Osallistujat nostivat esiin myös YAMK-tutkintonimikkeeseen liittyvät kysymykset sekä huolen vuorotteluvapaan lakkauttamisesta.

Tilaisuuden päättyessä salin täytti puheensorina ja yleisö siirtyi Jennin ohjeistamana kahvi- ja jälkiruokatarjoilujen pariin. Osallistujat jäivät vielä keskustelemaan vapaamuotoisesti tilaisuuden päätteeksi.

Kiitokset kaikille Lahden ja muiden tilaisuuksiemme osallistujille, toivottavasti nähdään myös jatkossa!

 


Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Hallitusohjelma heikentää työelämän laatua.

Olemme erilaisia ja hyvä niin.

Poliitikot välttelevät mielenterveysongelmien käsittelyä.