Työmarkkinatilanne ei ratkea ilman kompromisseja

22.3.2024

Työmarkkinoiden umpisolmu jatkaa kiristymistään ja sen avaamiseksi tarvitaan vastaantuloa kaikilta osapuolilta. Paikallisen sopimisen ja vientivetoisen palkkamallin edistäminen on mahdollista ainoastaan sellaisilla ratkaisuilla, joihin jokainen osapuoli on valmis sitoutumaan. Lisäksi palkansaajakentän on asemoitava tilanteessa itsensä uudelleen.

- Palkansaajien huoli muutoksista on oikeutettu, sillä niillä on kauaskantoisia vaikutuksia tulevienkin sukupolvien työelämän laatuun, sanoo puheenjohtaja Jaakko Hyvönen. - Kannustamme nyt vahvasti hallitusta etsimään kompromissien mahdollisuutta, jotta tulehtunut tilanne saadaan purettua ennen lisävahinkojen syntymistä, Hyvönen toteaa.

Paikallinen sopiminen halutaan avata myös järjestäytymättömille yrityksille, eikä jatkossa enää työntekijöitä välttämättä edustaisi työehtosopimuksen mukainen luottamusmies. Esityksessä järjestäyneillä ja järjestäytymättömillä työnantajilla olisi siis samat oikeudet. Suomessa noin 94 prosenttia yrityskannasta on alle 10 henkilön yrityksiä.

- On täysin ymmärrettävää, miksi me palkansaajat suhtaudumme esitykseen jyrkästi, sillä vaakakupissa on yleissitovuuden säilyminen, sanoo edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula.- Olemme osaltamme halukkaita edistämään paikallista sopimista ja ehdotamme, että se rajattaisiin koskemaan vain alle 10 henkilön yrityksiä järjestäytymättömässä kentässä. Sillä korjattaisiin se, mikä oikeasti kaipaa korjaamista, Rantamaula jatkaa.

Työelämäheikennysten koriin kuuluvat myös kirjaukset muun muassa määräaikaisten työsuhteiden perusteiden väljentämisestä sekä irtisanomissuojan heikentämisestä. Toteutuessaan nämä muutokset vaikuttaisivat erityisen kielteisesti nuorten työmarkkina-asemaan.

- Työmarkkinoiden epävarma tilanne on jo pitkään nakertanut nuorten luottamusta tulevaan työuraansa, eikä tällaisilla esityksillä sitä paranneta, varsinkaan kun niiden työllisyysvaikutukset ovat puhdasta arvailua, Hyvönen arvioi.

 - Mikäli määräaikaisten työsuhteiden perusteita tulevaisuudessa väljennetään, on tasapainon saavuttamiseksi välttämätöntä kirjata lakiin työntekijälle oikeus irtisanoutua määräaikaisesta työsuhteesta, Rantamaula vaatii.

- Irtisanomisesta elää sitkeästi myytti, että se olisi jotenkin vaikeaa Suomessa. Päinvastoin, se on helppoa ja halpaa verrattuna moneen kilpailijamaahan, huomauttaa Rantamaula. - Ongelmana tuntuu olevan ennemminkin työnantajakentän osaaminen irtisanomistilanteissa ja sitä voi parantaa lisäämällä ymmärrystä nykyisestä työlainsäädännöstä ja menettelyistä, Rantamaula jatkaa.

Samalla työttömyysturvan heikennykset astuvat voimaan ensi kuun alussa, mikä vaikeuttaa tuhansien suomalaisten taloudellista tilannetta. Lisäksi huhtikuun kehysriihessä päätetään uusista sopeutustoimista, joiden mittaluokka on valtava.

-Painetta on kertynyt kattilaan jo liiaksikin, eikä tilannetta helpota mittavat sopeutustoimet, jotka taatusti heijastuvat negatiivisesti meidän kaikkien kansalaisten arkeen, huomauttaa Hyvönen. - Tulehtuneeseen tilanteeseen ei ole muuta lääkettä kuin yhdessä sopiminen ja kompromissien haku. Se olisi viisautta, ei heikkoutta, Hyvönen toteaa.

- Työnantajat ja hallitus soittavat samaa säveltä uudistusten suhteen, mutta palkansaajapuolen yhteinäisyydessä on vielä tekemistä, Rantamaula sanoo. - Julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelun sijaan on löydettävä lisää yhteisiä nimittäjiä, jota kautta päästäisiin yhtenäisempään ja vaikuttavampaan kannanmuodostukseen, pohtii Rantamaula.


Lue myös:

Blogi: Aikuiskoulutustuki ei ole rikki - tradenomeilta täystyrmäys tuen lakkauttamiselle
Blogi: Palkaton sairauslomapäivä ei ole kenenkään etu
Blogi: Määräaikainen työsuhde - avain työllistämisen ongelmiin vai jotain ihan muuta

Blogi: Vaakakupissa työrauha ja ihmisoikeudet - Hallituksen tavoite työtaisteluoikeuden rajoittamisesta uhkaa perusoikeuksia
Blogi: Onko ay-liikkeen uusjako käynnissä?
Tiedote: Työmarkkinoita kehitettävä kestävästi
Artikkeli: Hallituksen haaveena näyttää olevan työntekijän ikuinen koeaika
Tradenomien hallitusohjelmatavoitteet

Jaakko Hyvönen

Puheenjohtaja

040 515 8591

jaakko.hyvonen@tradenomi.fi

Ville-Veikko Rantamaula

Edunvalvontajohtaja

040 832 6682

ville-veikko.rantamaula@tradenomi.fi