Voittava visio yhdistää ihmisajattelun ja teknologiakehityksen
13.3.2025 | Työelämä

Työelämäkorjaamo-blogisarja perustettiin vuonna 2022. Yhteistyömme käynnistyi, kun radikaalina muutosjohtamisen ammattilaisena innostuin Tradenomien strategian johtoajatuksesta: "Rakennamme maailman parasta työelämää." Kun strategian elementit ovat riittävän kunnianhimoiset, innostaa se ihmisiä osallistumaan ja motivoitumaan. Tämä edellyttää, että strategiaa johdetaan ja toteutetaan määrätietoisesti, vaihe kerrallaan. Tällä kertaa ojennan Työelämäkorjaamon laajasta pakista tarvittavat työkalut voittavan vision laatimiseksi.
Perinteiset työtavat, pakkopullana toteutetut strategiat ja entiset normit eivät riitä. On aika rakentaa uusin työkaluin sellaisia innostavia, rajoja rikkovia visioita ja strategioita, jotka kannustavat suuntaamaan uudenlaiseen tulevaisuuteen.
Hyvä visio on kunnianhimoinen
Työssäni erilaisten yhteisöjen strategiatyön kirittäjänä olen pannut merkille huolestuttavan seikan: liian usein visio muistuttaa missiota, olemassaolon tarkoitusta. Liian harvoin visio on oikeasti jotain niin päräyttävän suurta, että yhteisö ei vielä lainkaan ole sitä. Tällaiseen radikaalin myönteiseen visioon kannustan voimalla!
Jotta jaamme riittävällä tavalla ymmärryksen siitä, mitä visio tarkoittaa ja mitä sillä tavoitellaan, pysähdytään hetkeksi vision äärelle: Visio on tulevaisuuden näkymä, joka ohjaa tekemistä ja päätöksentekoa. Hyvä visio herättää tunteita, lietsoo ylittämään odotukset ja innostaa koko organisaatiota ja yhteistyötahoja. Visio synnyttää vastavoimaa vanhentunutta ajattelua kohtaan yhdistämällä ihmisajattelun ja teknologiakehityksen.
Visio ei saa olla liian varovainen tai neutraali, vaan sen tulee olla rohkea ja kunnianhimoinen. Jos se on liian pliisu, se ei houkuttele ketään. Hyvä visio lupaa jotain suurta, jotain sellaista, mitä ei ole vielä saavutettu.

Miten voittava visio laaditaan?
1. Sanallistakaa, mitä haluatte tulevaisuudessa saavuttaa
Visiota ei koskaan tulekaan välttämättä tehdä täysin todeksi, se on suunnannäyttäjä, yhä uusien rohkeiden tekojen aikaansaaja. Visio on toimiva, kun se vetää puoleensa magneetin lailla ja motivoi tekemään töitä yhdessä. Visio on hyvä pitää lyhyenä ja napakkana. Silloin kaikki myös muistavat sen helposti. Visio vastaa kysymykseen: mitä te ette vielä (lainkaan) ole? Mitä kohti haluatte suunnata? Ottakaa ihmiset mukaan ideoimaan! Visio saa hyvällä tavalla hirvittää, sillä liian neutraali visio ei tunnu missään - eikä se myöskään vie mihinkään.
2. Hyödyntäkää teknologian tuomia mahdollisuuksia
Kun kykenette hyödyntämään viisaasti ja monipuolisesti vision laatimisessa, strategiatyössä ja arkisessa ahertamisessa teknologian mahdollisuuksia, varmistatte onnistumisenne ihmisten etenemisessä kohti visiota. Mitkä ovat teidän keinonne pysyä mukana kehityksessä? Miten hyödynnätte teknologiaa nyt, entä tulevaisuutta kohti edettäessä?
3. Pitäkää innostava visio jatkuvasti matkassa mukana
Ei tietenkään riitä, että teette maailman parhaan vision - ja unohdatte sen jonnekin strategiapäivän muistiinpanoihin. Innostava visio on totta vasta sitten, kun se pysyy jatkuvasti kyydissä mukana. Peilatkaa siihen päätöksiänne, antakaa sen muistuttaa mitä kohti etenette ja ennen kaikkea miksi tämän kaiken teette. Varmistakaa, että visio on riittävän samankaltaisesti sisäistetty eri ihmisten kesken. Näin visio vie samaan suuntaan, eikä eksytä osaa porukasta sivupoluille.
Esimerkkejä erinomaisista visioista:
"Computer on every table" – Microsoftin visio oli aikanaan erittäin radikaali, ja silti se tehtiin todeksi.
“Maailma ilman Alzheimerin tautia” – Alzheimer-yhdistyksen visio on sekä tieteellinen että inhimillinen, pollea ja konkreettinen.
Kun seuraavan kerran määrittelette visionne, ottakaa mukaan niin ihmiset kuin teknologiakin ja kysykää vielä sittenkin, kun visionne on valmis - voisiko tämä olla vielä piirun kunnianhimoisempi? Onnea ja rohkeutta matkaan!
TYÖELÄMÄKORJAAMO-BLOGIN KIRJOITTAJANA KATI HUOVINMAA
Kati Huovinmaa on muutosjohtaja, ammattimentori ja tietokirjailija. Kati tarttuu Työelämäkorjaamo-blogisarjassaan työelämän aiheisiin, jotka vaativat huomiointia tai korjaamista.

Kati Huovinmaan urapolku on kulkenut taidemuseon johtajasta kouluttautuneeksi ammattimentoriksi ja yrittäjäksi. Kati on valmistunut vuonna 2018 Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta maisteritason opinnoista pääsuuntanaan liiketalous. Katin arvot ovat radikaalius ja vuorovaikutus, ja hänen päämääränään on auttaa yksilöitä ja yhteisöjä saavuttamaan radikaalit muutokset, jotka parantavat nykytilannetta tuntuvasti.
Katilta on ilmestynyt vuonna 2020 tietokirja Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen. Ihmislähtöinen johtaminen - ajattelua unohtamatta - on pääosassa syksyllä Helsingin seudun kauppakamarin julkaisemassa tietokirjassa Ihmisjohtaja.
Aiemmin Työelämäkorjaamossa
Kohti mielekästä työuraa - Näin laadit oman työelämäsi strategian
Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt - Työelämän kirjoittamattomat säännöt ja normit
Kun esihenkilörooli kiehtoo, mutta epäröit – asiantuntijasta esihenkilöksi
Sinua voisi kiinnostaa myös
Lisää aiheesta: Työelämä

Tradenomi, oletko kiinnostunut tohtoriopinnoista?
Tradenomitutkinto antaa sinulle mahdollisuuden jatko-opintoihin aina tohtoritutkintoon asti. Ylempi korkeakoulututkinto, esimerkiksi ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) eli tradenomi (YAMK), antaa pohjan ja mahdollisuuden suorittaa tohtoritutkinto. Erityisasiantuntijamme Tuomas kertoo mikä on ammatillinen tohtoritutkinto.

Työelämä muuttuu vauhdilla - miksi vuosilomalaki laahaa perässä?
Työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Samalla uudet sukupolvet haastavat perinteisiä käsityksiä työurasta. Vuosilomalaki on kuitenkin jämähtänyt vuosikymmenten taakse ja vaatii reipasta ravistelua, jotta se tukee työssäkäyvien hyvinvointia.

Miksi järjestäytymisestä halutaan rangaista?
Ammattiliiton jäsenmaksu kuittautuu helposti tulevan kauden palkankorotuksilla.

Tradenomit ja kansainvälinen edunvalvonta - EU ja paljon muuta
Suomalaisesta työelämää koskettavasta lainsäädännöstä merkittävä osa tulee Euroopan unionin valmistelun kautta. Siksikin oikea-aikainen ja vaikuttava edunvalvonta vaatii yhä tarkkaavaisempia toimia kansainvälisesti.

Työelämälähtöinen ammattikorkeakoulutus ei saa unohtua korkeakouluvisiossa
Työelämälähtöisyys on ammatillisen korkeakoulutuksen ytimessä, joka ei saa unohtua korkeakouluvision valmistelussa. Insinööriliiton, Tradenomien ja OAJ:n koulutuspolitiikan asiantuntijat ovat yhdessä valmistelleet listan asioista, jotka on muistettava korkeakouluvisiokeskustelussa.