Kouluttautuminen verovapaaksi henkilöstöeduksi

Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen edistämiseksi tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, esimerkiksi verovapaa kouluttautumisseteli.

Esitämme työntekijän omaehtoisen kouluttautumisen muuttamista verovapaaksi henkilöstöeduksi samaan tapaan kuin nykyiset lounas-, kulttuuri- tai liikuntasetelit.

Verovapaa koulutusetu lisää sekä työntekijöiden että työnantajien motivaatiota osaamisen kehittämiseen

Työnantajan työntekijöille henkilöstöetuna tarjoama koulutus voitaisiin säätää verovapaaksi 1500 euroon saakka vuodessa kutakin työntekijää kohden. 

Työntekijä saisi itse vapaasti valita tarvitsemansa koulutuksen tai valmennuksen, joka tukee paremmin ammattitaidon ylläpitoa sekä lisää motivaatiota osaamisen kehittämiseen. 

Työnantajalle koulutusedun tarjoaminen on mahdollisuus rakentaa positiivista työnantajakuvaa, sitouttaa työntekijöitä sekä ylläpitää henkilöstön työkykyä ja motivaatiota. Työnantaja saisi mallissa myös verohyödyn, jonka voi vähentää yhteisöverotuksessa.

Mikä muuttuisi?

Jo tällä hetkellä työnantaja voi järjestää työntekijöille koulutusta verovapaasti silloin, kun koulutus tapahtuu työnantajan aloitteesta. Jos työnantaja ei itse toimi koulutuksen järjestäjänä tai ei välittömästi osoita työntekijälle tiettyä ulkopuolisen järjestämää koulutusta, vaan työntekijä itse valitsee koulutuksen, verovapaus edellyttää, että työnantaja tavalla tai toisella kontrolloi sitä, mihin koulutukseen työntekijä osallistuu. 

Tällä hetkellä laki ei huomioi lainkaan muita kuin välittömästi työntekijän työhön tai tämän tuleviin tehtäviin työnantajan palveluksessa liittyviä koulutuksia. Jos työntekijälle kustannettua koulutusta ei voida liittää näihin, vaan kyse on muun, esimerkiksi yleissivistävän kouluttautumisen tukemisesta, työnantajan maksama koulutus on työntekijälle verotettavaa tuloa.

Käytännössä muutos tarkoittaisi, ettei laissa säädettyyn 1500 euron enimmäismäärään saakka enää edellytettäisi selvitystä siitä, millaiseen koulutukseen koulutusetua on käytetty. Työnantaja voisi kuitenkin edelleen kustantaa työntekijälle koulutusta myös suuremmalla summalla siten, että se olisi työntekijälle verovapaata. Tällöin kuitenkin edellytettäisiin nykyiseen tapaan selvitystä siitä, että koulutus on liittynyt työntekijän nykyisiin tai tuleviin työtehtäviin työnantajan palveluksessa.


Lue lisää aiheesta:

MustRead-artikkeli: Koronakriisi kiihdyttää muutosturvan tarvetta – ja kouluttautumissetelillä tarvittava koulutus järjestyisi turvallisesti

MustRead-artikkeli: Kuka tuntee parhaiten työntekijän osaamistarpeet muutostilanteessa – eiköhän se ole työntekijä itse eikä ex-työnantaja?

MustRead-artikkeli: ”Korkeakouluja ei pyöritetä pyhällä hengellä” – jatkuva oppiminen tarvitsee riittävät resurssit ja henkilökohtaista räätälöintiä