Tradenomien kärkitavoitteet

Haluamme tavoitteillamme olla rakentamassa maailman parasta työelämää ja osaamista.

Osaaminen ja koulutus

Haluamme, että amk-koulutus on laadukasta, työelämälähtöistä ja että jokaisella on mahdollisuus kehittää osaamistaan läpi työuran.


Kouluttautumisseteli

Osaamisen kehittäminen on kaikille välttämätöntä työmarkkina-arvon ylläpitämiseksi ja se hyödyttää yksilöä, työnantajaa ja yhteiskuntaa. Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen edistämiseksi tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä. Esitämme työntekijän omaehtoisen kouluttautumisen muuttamista verovapaaksi henkilöstöeduksi samaan tapaan kuin nykyiset lounas-, kulttuuri- tai liikuntasetelit. Lue lisää kouluttautumissetelistä täällä.


Ylemmän amk-tutkinnon tutkintonimikkeen muuttaminen

Suomessa on voinut opiskella ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja jo 20 vuotta. Tutkinto on kehittynyt työelämää kehittäväksi ja laajat työelämävalmiudet antavaksi omaleimaiseksi kokonaisuudeksi. Suurin kehittämistarve liittyy tutkinnon tunnettuuden lisäämiseen. YAMK on lyhenteenä hankala, eikä kerro riittävästi tutkinnon tasosta tai sisällöstä. Esitämme tutkintonimikkeen muuttamista muotoon Maisteri (AMK).
Laajemmin ajatuksiamme koulutuspolitiikasta löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


TYÖELÄMÄ

Haluamme, että tulevaisuuden työelämä on kaikille meille reilu, joustava, palkitseva ja uusiutuva.
 

Subjektiivinen oikeus osa-aikatyöhön

Elämäntilanteet muuttuvat työuran aikana ja työurat pitenevät eläkeiän noustessa. Samalla työsuhteet lyhenevät, muuttavat muotoaan ja työtulo saattaa kertyä useammasta tulonlähteestä. Harva asiantuntija voi tehdä osa-aikatyötä, joka tietyissä elämäntilanteissa olisi tarpeen. Osa-aikatyön avulla voidaan ehkäistä työkyvyn alenemista ennakoivasti ja parantaa työn sekä muun elämän yhteensovittamista. Esitämme lakiin kirjattavaksi subjektiivista oikeutta osa-aikatyöhön.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Psykososiaalisen kuormituksen huomioiminen työturvallisuuslaissa

Vuonna 2020 mielenterveyden häiriön takia maksettiin noin 84 000 henkilölle sairauspäivärahaa ja kokonaisuudessaan mielenterveysongelmat aiheuttavat noin 11 miljardin euron kustannukset yhteiskunnallemme vuodessa. Työelämässä on mahdollista ennaltaehkäistä näitä ongelmia kiinnittämällä huomiota psykososiaaliseen kuormitukseen. Esitämme työturvallisuuslain uudistamista siten, että asiantuntijatyötä tekevien kokema psykososiaalinen kuormitus nostetaan samanarvoiseksi fyysisen kuormittavuuden kanssa. Samalla kaikilla työpaikoilla otetaan käyttöön varhaisen välittämisen malli.


TYÖTTÖMYYSTURVA

Haluamme, että työnteko on aina kannattavaa työn määrästä tai kestosta riippumatta.


Työttömyysturvan uudistaminen

Työttömyysturvan uudistaminen on välttämätöntä, josta kaikki yhteiskunnalliset toimijat ovat yhtä mieltä. Keinoista sen sijaan on valtavasti erilaisia näkemyksiä. Työttömyysturvan on oltava vain väliaikainen turva, jossa rahallisen tuen lisäksi on sellaisia elementtejä, jotka nopeuttavat työn saantia. Kaikki työnteon esteet on purettava. Esitämme, että ansiosidonnainen työttömyysturva maksetaan kaikille, joka toteutetaan nykymuotoisen yksityisen työttömyyskassajärjestelmän kautta.

Työttömyyskassojen tehtäviä lisätään mahdollistamalla muutosturvapalveluiden tarjoaminen. Porrastetaan työttömyysturvan työssäoloehto. Nykyinen työssäoloehto tarjoaa 26 viikon työssäoloajalla 300 tai 400 päivän ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Nykyistä työssäoloehtoa (26) viikkoa sidotaan tasaisesti työuran kestoon. Yhdistelmävakuutus työttömyysturvaan helpottamaan liikkumista palkkatyön ja yrittäjyyden välillä sekä niiden yhdistämistä. Työnteon pitää olla aina kannattavaa työn määrästä tai kestosta riippumatta.



Lue lisää: Kärkitavoitteemme pdf-muodossa


Katso tallenne eduskuntavaalitavoitteitamme käsittelevästä webinaarista

Järjestimme 15.2. jäsenillemme webinaarin, jossa käytiin läpi Tradenomien tavoitteet eduskuntavaaleihin liittyen sekä eri puolueiden pohdintoja tavoitteistamme. Katso webinaatitallenne täällä.

 

Lisätietoja tavoitteistamme:

Ville-Veikko Rantamaula

Edunvalvontajohtaja

040 832 6682

ville-veikko.rantamaula@tradenomi.fi