5 hyvää syytä kuulua ammattiliittoon

8.5.2023 | Työelämä

Onko ammattiliiton jäsenmaksua järkeä maksaa ja mitä rahojensa vastineeksi oikeastaan saa?

Suomalainen tekee elämässään töitä keskimäärin 32,7 vuotta ja urien pidentyessä työelämässä vietetyt vuodet vain lisääntyvät. On selvää, että yli 30 vuoden työrupeamaan mahtuu monta mutkaa ja odottamatonta tilannetta, joissa tarvitaan tukea, neuvoja tai kannustusta ja joissa melko harva pärjää yksin.

Urakehitystä, työllistymistä ja hyvinvointia tukevien palveluiden tarjoamisen lisäksi liitot vaikuttavat paremman työelämän puolesta monella tasolla: yksilöllisesti, työpaikoilla sekä yhteiskunnassa ja työelämää koskevien lakien tasolla. Liitot ovat ainoa taho, josta saa sekä henkilökohtaisia työelämäpalveluja että yhteiskunnallista vaikuttamista samassa paketissa.

Liiton monien roolien ja lukuisten palvelujen vuoksi niiden tärkeyttä on usein vaikea kiteyttää tyhjentävästi. Kokosimme tähän ainakin viisi syytä, miksi liittoon kuuluminen on järkevä valinta!

Ammattiliitto tarjoaa asiantuntevaa tukea työllistymiseen ja oman näköisen uran luomiseen

Työ ei ole enää pitkään aikaan ollut paikka, johon lähdetään pitkin hampain laskemaan aamukamman avulla päiviä kesälomaan. Tai ainakaan sen ei pitäisi olla. Työltä haetaan merkityksellisyyden kokemusta, onnistumisen iloa, yhteenkuuluvuutta ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään, unohtamatta hyvää johtamista, reiluja työsuhteen pelisääntöjä ja hyvinvointia edistäviä käytäntöjä.

Aina ei ole helppoa tietää, mikä olisi omannäköinen, omia arvoja vastaava työpaikka ja jos sellaisen löytää, miten erottua kaikista muista hyvistä hakijoista ja onnistua nappaamaan unelmien duuni?

Hymyilevä nainen pöydän ääressä, läppäri auki.

Työnhaussa ja uran käännekohdissa liitosta kannattaa ottaa irti kaikki hyöty. Liitto ohjaa töiden etsimisessä henkilökohtaisesti ja yksilöllisesti, ottaen huomioon työnhakijan toiveet ja tarpeet. Uravalmentajalla voi luetuttaa CV:n ja hakemuksen tai tarkistuttaa LinkedIn-profiilin, tai hänelle voi varata ajan ihan vain jutellakseen siitä, mihin suuntaan uralla kannattaisi seuraavaksi lähteä. Melkein jokainen liitto järjestää konkreettisia (ja ilmaisia) työnhakukoulutuksia ja lisäksi moni liitto kokoaa jäsenilleen kohdennettuja työpaikkoja.

“Olin hakenut töitä jo pitkään ja päätin ottaa yhteyttä urapalveluihinne, jossa paranneltiin uravalmentajan kanssa CV:tä. Otettiin jotain pois, lisättiin jotain, ja NAPS, heti eka työpaikka jota hain uusitulla CV:llä oli minun.” - Jäsenpalaute

Kun hommat menevät pieleen, apu on lähellä

Moni mieltää liiton jäsenyyden vakuutuksen tyyppisenä turvana ja hankalissa tilanteissa auttaminen onkin ehdottomasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi liitot ovat olemassa. Kukaan ei halua joutua sietämään esihenkilön epäasiallista kohtelua, kiistelemään työnantajan kanssa maksamattomista palkoista tai jäädä työttömäksi. Jos näin kuitenkin käy, liitto on se taho, jonka puoleen ikävässä tilanteessa voi kääntyä.

Työsuhdejuristien apu sekä tukipalvelut työttömäksi jäädessä ovat arvokkaimmiksi koettuja liiton palveluita. Liittymällä liiton jäsenyyden yhteydessä myös työttömyyskassan jäseneksi saa ansiosidonnaisen työttömyysturvan, joka takaa huomattavasti Kelan työttömyysetuuksia paremman toimeentulon työttömyyden aikana.

“Sain työsuhdejuristeiltanne uupumuksen keskellä ainoana paikkana järkeviä neuvoja ja koin, että minua todella kuunneltiin ja pyrittiin etsimään yksilöllinen ratkaisu tilanteeseen. Palvelu oli myös todella asiantuntevaa.” - Jäsenpalaute

Ammattiliitot rakentavat reilumpaa ja tasa-arvoisempaa työelämää

Yksi liittojen tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa työntekijöille oikeudenmukaiset ja tasa-arvoiset työehdot ja palkkaus. Tätä työtä tehdään neuvottelemalla työnantajien kanssa yhteisistä pelisäännöistä. Neuvottelujen tuloksena syntyvät työehtosopimukset eivät ole aivan turha juttu, sillä niissä sovitaan esimerkiksi palkkoihin tulevista yleiskorotuksista (jotka ovat monelle ainoa palkkatasoa nostava tekijä), sairausajan palkoista sekä ylimääräisistä palkallisista vapaista.

Työehdoista sopimisen lisäksi liitot osallistuvat aktiivisesti työelämän oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa kehittävien käytäntöjen luomiseen. Liitot tuovat yleiseen työelämäkeskusteluun työntekijöiden näkökulman ja ylipäänsä tähtäävät kaikessa toiminnassaan siihen, että työntekijä voi hyvin ja häntä kohdellaan reilusti.

“Parasta Tradenomien vaikuttamistyössä on aktiivinen vaikuttaminen, pyrkimys asioiden muuttamiseen ja se, että tätä työtä ylipäänsä tehdään.” - Jäsenpalaute

Fokus hyvinvoinnissa ja jaksamisessa

Työuupumus ja stressi ovat tuttuja liian monelle työntekijälle. Jatkuvat ongelmat jaksamisen kanssa johtavat sairaspoissaoloihin ja jopa työkyvyttömyyseläkkeisiin. Vuonna 2021 sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella sai 95 000 työntekijää ja luku kertoo, että tilanteeseen on suhtauduttava vakavasti.

Nainen jakkupuvussa kädet levällään onnellinen ilme kasvoillaan.

Työhyvinvointia parannetaan luomalla työpaikoille järkeviä työntekijöiden jaksamista edistäviä käytäntöjä. Ongelmia ja ratkaisukeinoja on pidettävä aktiivisesti esillä ja puhuttava paljon siitä, mikä on hyvää ja kestävää työelämää. Liitot ovat ottaneet tässä viime vuosina näkyvää roolia.

Tradenomeissa jäsenten hyvinvointia pidetään niin tärkeänä, että se on nostettu yhdeksi tärkeimmäksi strategiseksi tavoitteeksi. Hyvinvoinnin ja jaksamisen edistämisen tärkeys näkyy sekä maksuttomien työhyvinvointipalvelujen tarjonnassa että vaikuttamistyössä.

Taloudellinen hyöty – jäsenmaksulla saa oikeasti aika paljon

Yksilöllisten työelämäpalveluiden, vaikuttamisen sekä työehdoista neuvottelemisen lisäksi liiton jäsenyyteen kuuluu laaja valikoima alennuksia ja etuja erilaisista palveluista asuntolainasta lomamökkeihin ja vakuutuksista lehtiin. 

“Pitäisköhän lähteä opiskelemaan tradenomiksi, ihan vaan siks että vois liittyä Tradenomeihin. Siellä on nimittäin jäsenille hullun hieno tarjonta erilaisia koulutuksia ja webinaareja ilmatteeks tyrkyllä.” - Palaute LinkedInissä

Liitot tekevät yhteistyötä erilaisten toimijoiden, kuten pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa ja yhteistyöstä on myös aidosti merkittävää rahallista hyötyä. Tradenomien jäsenet ovat säästäneet esimerkiksi Danske Bankin kanssa tehdyn yhteistyön ansiosta yhteensä yli miljoona euroa asuntolainoissa sekä säästämisen ja sijoittamisen palveluissa. Henkivakuutuksen hinnassa jäsen säästää jopa 61 % normaaliin vakuutusyhtiön asiakkaaseen nähden.

Puhumattakaan siitä, että jäsenyyteen sisältyy ilman lisämaksua monta tärkeää asiaa, joista muuten joutuisi pulittamaan. Esimerkiksi oikeusturva korvaa oikeudenkäyntikuluja, jos kiistan työnantajan kanssa joutuisi viemään oikeuteen asti. Jäsenyyteen kuuluu myös matkustaja- sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutus, joita ei enää tarvitse hankkia muualta erikseen.

Kirsikkana kakun päällä liiton jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa. Verovähennyslaskurilla voit laskea, mitä jäsenyyden hinnaksi jää verovähennyksen jälkeen.

“Pieni juttu, mutta silti ilahdutti, että Lintsin rannekkeista saa alennusta. Vaihdoin myös pankkia, koska sain jäsenenä paremmat ehdot asuntolainaan Danske Bankista. ” - Jäsenpalaute

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kirsi Alm-Siira tradenomiopinnoistaan: "Älkää tehkö, kuten minä!"

Huolista eroon chatissä

Danske Bank: Omaan talouteen sopiva asuntolaina antaa avaimet taloudelliseen mielenrauhaan

Lisää aiheesta: Työelämä

Ammattikorkeakouluille reilu mahdollisuus

Eurooppalaiset ammattikorkeakoulut kehittyvät vauhdilla ja samaan aikaan meillä Suomessa sitkeästi elää vääränlaiset käsitykset ammattikorkeakoulujen kyvykkyydestä.

Lue lisää

Mitkä ovat sinun tekosi naistenpäivän kunniaksi?

Ruusut ja suklaa ovat kyllä ihania, mutta niiden avulla ei vielä saada aikaan merkittäviä muutoksia. Kati Huovinmaa kannustaa tällä kertaa Työelämäkorjaamossa miettimään, mitkä ovat sinun tekosi naistenpäivän kunniaksi? Miten voimme omilla teoillamme edistää tasa-arvoa ja naisten oikeuksia?

Lue lisää

Vaakakupissa työrauha ja ihmisoikeudet - Hallituksen tavoite työtaisteluoikeuden rajoittamisesta uhkaa perusoikeuksia

On tärkeää tiedostaa, että poliittiset työtaistelut kohdistuvat aina tiettyihin hallituksen suunnittelemiin muutoksiin, eivät itse hallitukseen. Työtaistelu on painostuskeino, jota käytetään esimerkiksi työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluiden aikana edellisen työehtosopimuksen päättymisen jälkeen, jos sopimukseen ei päästä. Työtaistelukeinoja ovat esimerkiksi työnseisaus eli lakko, ylityö- ja vuorovaihtokieltokielto sekä ulosmarssi. Hallitusohjelmasta löytyy kolme työtaisteluita koskevaa esitystä, joita hallitus pyrkii edistämään. Muutoksen kohteena ovat poliittiset työtaistelut, myötätuntotyötaistelut ja laittomat työtaistelut.

Lue lisää

Aikuiskoulutustuki ei ole rikki - tradenomeilta täystyrmäys tuen lakkauttamiselle

Valtaosa jäsenistämme vastustaa hallituksen esitystä aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta. On tärkeää, että aikuiskoulutustuen tilalle on olemassa uusi tukimuoto ennen nykyisen aikuiskoulutustuen lakkauttamista.

Lue lisää

Artikkeli: YTN katsoo tulevaan – Edunvalvonnan perusteet pysyvät, vaikka keinot muuttuvat

YTN on puolustanut ylempien toimihenkilöiden etuja 50 vuotta, ja työlle on tilausta tulevaisuudessakin.

Lue lisää